Salustios

Σαλούστιος

Περί θεῶν και κόσμου

Jumalista ja maailmankaikkeudesta

1. Οἷον δεῖ εἶναι τὸν ἀκούοντα. καὶ περὶ κοινῆς ἐννοίας

Τοὺς περὶ Θεῶν ἀκούειν ἐθέλοντας δεῖ μὲν ἐκ παίδων ἦχθαι καλῶς, καὶ μὴ ἀνοήτοις συντρέφεσθαι δόξαις· δεῖ δὲ καὶ τὴν φύσιν ἀγαθοὺς εἶναι καὶ ἔμφρονας, ἵνα ὅμοιον τι ἔχωσι τοῖς λόγοις· δεῖ δὲ αὐτοὺς καὶ τὰς κοινὰς ἐννοίας εἰδέναι.

Κοιναὶ δέ εἰσιν ἔννοιαι ὅσας πάντες ἄνθρωποι ὀρθῶς ἐρωτηθέντες ὁμολογήσουσιν·

οἷον ὅτι πᾶς Θεὸς ἀγαθός, ὅτι ἀπαθής, ὅτι ἀμετάβλητος· πᾶν γὰρ τὸ μεταβαλλόμενον ἢ ἐπὶ τὸ κρεῖττον ἢ ἐπὶ τὸ χεῖρον· καὶ εἰ μὲν ἐπὶ τὸ χεῖρον, κακύνεται, εἰ δὲ ἐπὶ τὸ κρεῖττον, τὴν αρχὴν ἦν κακόν.

οἵος α ον – millainen, sellainen ; δεῖ + AKK – täytyy ; εἷμι – olla [olemassa], elää ; ἀκούω – kuulla, kuunnella ; καὶ – ja ; περί + AKK – G + koskien ; κοινός ή όν – tavallinen, yleinen ; ἔννοια ας ή – ajatus, käsitys, käsite ; ἐθέλω – tahtoa ; μέn – todellakin ; ἐκ/ἐξ + GEN – ELAT ; παῖς παιδός ὁ/ἡ – lapsi ; ἄγω – ajaa, ohjata (josta perfektin infinitiivi ἦχθαι) ; καλῶς – hyvin, oikein ; μὴ – ei[kä] ; ἀνόητος ον – epä-älyllinen, käsittämätön ; συντρέφω – ruokkia yhdessä, kasvaa yhdessä; δόξα ης ἡ – käsitys, mielipide; δέ – vaan ; φύσις εως ἡ – luonne, luonto ; ἔμφρων ον – järkevä, järjissä + PS ; ἵνα – jotta ; ὅμοιος η ον – kaltainen, samanlainen ; τις τι – joku, jokin, jonkin verran, ollenkaan; ἔχω – ADES + on, omistaa, pitää sisällään ; λόγος ου ὁ – sana, järki, puhe, puheenaihe ; οἶδα – tietää ; ὅσος η ον – niin paljon kuin, heti kun ; ὀρθῶς – suoraan ; ἐρωτάω — kysyä, tiedustella ; ὁμολογέω — myöntää, olla samaa mieltä ; οἷον — kuten ; ὅτι — että ; πᾶς πᾰντός πᾶσα ης πᾶν τός – kaikki, koko ; ἀπαθής ές — tunteeton, kykenemätön kärsimään ; ἀμετάβλητος ον — muuttumaton ; μεταβάλλω — muuttua ; ἐπ

1. Millainen kuulijan tulee olla; ja yleisistä käsitteistä.

Jumalista kuulla tahtovien täytyy totisesti olla lapsesta asti oikein ohjattuja, eikä epä-älyllisten käsitysten parissa kasvaneita. Vaan heidän pitää olla luonteensa puolesta hyviä ja järkeviä, jotta heillä olisi edes jotain samaa puheena olevien aiheiden kanssa. Heidän täytyy myös tuntea yleiset käsitteet.

Yleisiä ovat käsitteet, joista suoraan kysyttäessä kaikki ihmiset ovat samaa mieltä. Kuten että Jumala on kokonaan hyvä, reagoimaton ja muuttumaton.

For whatever suffers change does so for the worse or the better: if for the worse, it is made bad; if for the better, it must have been bad at first.

2. Ὅτι πᾶς Θεὸς ἀγένητος καὶ ἀΐδιος καὶ ἀσώματος καὶ οὐκ ἐν τόπῳ.

Καὶ ὁ μὲν ἀκούων ἔστω τοιοῦτος. Οἱ δὲ λόγοι τοιοίδε γινέσθωσαν· αἱ τῶν Θεῶν οὐσίαι οὐδὲ ἐγένοντο, τὰ γὰρ ἀεὶ ὄντα οὐδέποτε γίνονται, ἀεὶ δὲ εἰσίν, ὅσα δύναμίν τε ἔχει τὴν πρώτην καὶ πάσχειν οὐδὲν πέφυκεν. Οὐδὲ ἐκ σωμάτων εἰσί· καὶ γὰρ τῶν σωμάτων αἱ δυνάμεις ἀσώμα- τοι. Οὐδὲ τόπῳ περιέχονται, σωμάτων γὰρ τοῦτο γε, οὐδὲ τῆς πρώτης αἰτίας ἢ ἀλλήλων χωρίζονται, ὥσπερ οὐδὲ νοῦ αἱ νοήσεις, οὐδὲ ψυχῆς αἱ ἐπιστῆμαι, οὐδὲ ζῴου αἱ αἰσθήσεις.

2. That God is unchanging, unbegotten, eternal, incorporeal, and not in space.

Let the disciple be thus. Let the teachings be of the following sort. The essences of the Gods never came into existence (for that which always is never comes into existence; and that exists for ever which possesses primary force and by nature suffers nothing): neither do they consist of bodies; for even in bodies the powers are incorporeal. Neither are they contained by space; for that is a property of bodies. Neither are they separate from the First Cause nor from one another, just as thoughts are not separate from mind nor acts of knowledge from the soul.

21. Ὅτι καὶ ζῶντες καὶ τελευτήσαντες εὐδαίμονες οἱ ἀγαθοί

Αἱ δὲ κατ’ ᾽Αρετὴν ζήσασαι ψυχαὶ τά τε ἄλλα εὐδαιμονοῦσαι καὶ τῆς ἀλόγου χωρισθεῖσαι καὶ καθαραὶ παντὸς γενόμεναι σώματος Θεοῖς τε συνάπτονται, καὶ τὸν ὅλον Κόσμον συνδιοικοῦσιν ἐκείνοις. Καίτοι καὶ εἰ μηδὲν αὐταῖς τούτων ἐγίνετο, αὐτή γε ἡ ᾽Αρετὴ καὶ ἡ ἐκ τῆς ᾽Αρετῆς ἡδονή τε καὶ δόξα ὅ τε ἄλυπος καὶ ἀδέσποτος βίος εὐδαίμονας ἤρκει ποιεῖν τοὺς κατ’ ᾽Αρετὴν ζῆν προελομένους καὶ δυνηθέντας.

21. Että hyvistä niin elävät kuin kuolleetkin ovat onnellisia.

Hyveellisesti elävät sielut ovat yleensä onnellisia. Kun ne pääsevät eroon järjettömästä ja puhdistuvat kaikesta ruumiista, ne liittyvät jumaliin ja hallitsevat näiden kanssa koko maailmaa. Totisesti, vaikka sielut eivät saisikaan mitään palkintoa, niin hyve itse, hyveestä koituva mielihyvä ja kunnia sekä tuskaton ja orjuutta vailla oleva elämä riittävät tekemään onnellisiksi ne, jotka pitävät parempana ja kykenevät viettämään hyveellistä elämää.